William Z. Foster

William Zebulon Foster (25. helmikuuta 1881 Taunton, Massachusetts, Yhdysvallat – 1. syyskuuta 1961 Moskova, Neuvostoliitto)^[1] oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen puheenjohtaja vuosina 1945–1957.

Fosterin isä oli siirtolainen Irlannista ja äiti englantilaistaustainen katolinen. Foster varttui köyhyydessä Philadelphiassa ja asettui vuonna 1900 asumaan New Yorkiin, jossa työskenteli sekalaisissa työläisammateissa. Hän liittyi vuonna 1901 sosialistiseen puolueeseen ja vuonna 1909 Industrial Workers of the World (IWW) -ammattiliittoon. Foster edusti IWW:tä Budapestin vuoden 1911 kansainvälisessä ammattiyhdistyskongressissa. Sieltä palattuaan hän alkoi vaatia IWW:n jäsenten liittymistä solutustarkoituksessa American Federation of Laborin (AFL) jäsenliittoihin, ja kun tätä ei hyväksytty, hän jätti IWW:n ja liittyi lyhytikäiseen Syndicalist League of North America -nimiseen syndikalistiseen ammattijärjestöön. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän liittyi itse AFL:ään.^[2]

Foster saavutti kansallisen maineen johtaessaan vuoden 1919 terästyöläisten lakkoa, joka johti väkivaltaisiin yhteenottoihin. Seuraavana vuonna hän perusti Trade Union Educational League -nimisen järjestön, joka tunnustettiin 1921 Moskovassa punaisen ammattiyhdistysinternationaalin eli Profinternin Yhdysvaltain osastoksi. Fosterista tuli näin Yhdysvaltain kommunistisen liikkeen johtava toimija.^[1] Hän liittyi pian sen jälkeen kommunistiseen puolueeseen. Puolueen sisäisessä linjajaossa Foster edusti alkujaan James P. Cannonin tavoin maltillisempaa suuntausta, joka kannatti koko Yhdysvaltain ammattiyhdistysliikkeen hilaamista vasemmalle, kun taas puolueoppositio vaati väkivaltaiseen vallankumoukseen valmistautumista. Kun Cannon kääntyi 1920-luvun lopulla trotskilaiseksi, Foster pysyi uskollisena Stalinille. Kun neuvostojohto vuonna 1929 kääntyi puoluesihteeri Jay Lovestonea vastaan, Fosterista tuli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen johtava hahmo.^[2] Foster oli kommunistisen puolueen ehdokkaana presidentinvaaleissa vuosina 1924, 1928 ja 1932. Vuoden 1924 ja vuoden 1928 vaaleissa hän sai kummallakin kerralla vain 0,1 % äänistä, mutta onnistui nostamaan ääniosuutensa 0,3:een prosenttiin vuonna 1932.^[2]

Foster sai vuonna 1932 sydänkohtauksen, ja joutui luovuttamaan puolueen johdon Earl Browderille. Seuraavat kolme vuotta hän oli hoidossa Moskovassa. Foster palasi kommunistisen puolueen johtoon vuonna 1945, kun Neuvostoliiton epäsuosioon sovittelevien puheidensa vuoksi päätynyt Browder jouduttiin yllättäen syrjäyttämään. Heinäkuussa 1948 Yhdysvaltain viranomaiset pidättivät Fosterin sekä yksitoista muuta kommunistisen puolueen johtajaa, joita syytettiin laittomasta kumoukseen yllyttämisestä vuonna 1940 säädetyn Alien Registration Act -lain nojalla. Foster vältti muista poiketen oikeudenkäynnin sydänsairautensa vuoksi. Hän säilytti asemansa puolueen johdossa aina siihen asti, kunnes Nikita Hruštšov käynnisti vuonna 1956 destalinisaation Neuvostoliitossa. Stalinistina pidetty Foster siirrettiin helmikuun 1957 puoluekokouksessa kunniapuheenjohtajaksi ja siten tosiasiassa pois vallasta.^[2][1] Hänen seuraajakseen puolueen johdossa tuli Gus Hall. Foster kuoli ollessaan matkalla Neuvostoliitossa vuonna 1961.^[2]

1. ↑ ^{a b c} William Z. Foster (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 4.5.2014.
2. ↑ ^{a b c d e} John Simkin: William Z. Foster (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 4.5.2014.